Hippi- ja ruokakirjallisuuskatsaus, olkaat hyvät.

Marc-Eric Nilsson: Petos lautasella

Ruotsalainen, järisyttävä kirja, jossa todella perusteellisesti käydään läpi valmisruuan matka tuotannosta ruokapöytään sekä teollisen ruuan historia, mikä oli mielenkiintoista. Jos en olisi jo valmiiksi uskovainen (hippi siis), niin tämä voisi olla liian kova pala. Kirjan sävy on aika negatiivinen: siinä käydään läpi lähinnä, että mikä on mennyt ja menee pieleen ja miten isot ruuantuottajat kusettavat meitä pieniä raukkoja. No, se pitää varmaan paikkansa tosin.

Suosittelen jo valmiiksi hiukan uskovaiselle tai muuten vaan ravinnosta kiinnostuneelle, joka haluaa lopullisesti roskaruuasta eroon. Kirjasta voi oppia uusia asioita tosin muutkin, ainakin mie opin esim. että tryffeliöljy ja balsamico ovat kusetusta ja että tuoremehulla ja tuoremehulla voi olla eroa. Isona plussana kirjan lopussa on ruoka-aineopas, kauden kasvisten opas, luomuruuan ostajan opas (suomalaisia paikkoja!) ja perusteellinen lisäaineopas. Näiden oppaiden takia olen hankkinut kirjan omaan hyllyyni.

 

Antti Heikkilä: Hyvän olon keittokirja

Luin mielenkiinnosta, kun ukkelista niin kohutaan. Kirja on luokattoman huonosti kirjoitettu (tai toimitettu), mutta viesti on suunnilleen sama muin muissakin ruokahippikirjoissa: einekset ja sokerit hittoon, syö ruokasi luomuna ja syö paljon vihanneksia, älä pingota voin, kerman, rasvan ja lihan kanssa (kunhan ne ovat luomua) ja vältä pastaa, leipää, perunaa yms. hiilaripommeja. Kirjassa kerrotaan ensin Heikkilän ajatuksia ravinnosta ja itse ruokareseptejä ei ole mitenkään valtaisasti.

Ihan kivoja ruokaohjeita, vaikken itse lihaa syökään. Jos joskus syön, niin tämän kirjan luettuani se tulee olemaan luomua.  Jotenkin kuvittelin ennakkoon, että kirjassa olisi mässäilty rasvalla ja tuomittu kaikki hiilarit täysin, mutta ei sentään, kirjassa olevien reseptien mukaan rasvan käytössä ollaan varsin kohtuullisia. Jossain sivulauseessa Heikkinen totesi, että jos täyshyvähiilarit sopii jollekin, niin sen kun käytät mutta muista kohtuus. Että lopulta ero on aika pieni muihin hippikirjoihin, Heikkinen on vaan tainnut tuoda viestinsä niin raflaavasti esiin, että siitä on tullut todella radikaali mielikuva.

Tämä kirja sopii varmaan niille, jotka haluavat laihtua tai muuten voida hyvin, mutta eivät ole valmiina järisyttävään muutokseen (jos on siis lihansyöjä ennestään). Mietin kirjaa lukiessani ja Heikkilän hehkuttaessa monia parantuneita potilaitaan, että onkohan moni alkanut voimaan paremmin vain siksi, että on alkanut syömään paremmin – siis lisäaineetonta ja käsittelemätöntä ruokaa – eikä vain hiilihydraatitonta.  Mene tiedä.. Sama vaikutus olisi voinut tulla esim. Heinosen tai Hafsteindottirin ruokavalioon siirtyessä, jos siis entinen ruokavalio on eines-sokeri-lisäainekatastrofi.

 

Thorbjör Hafsteindottir: 10 vuotta nuorempi viikossa

Antioksidanttihoitoa muistuttava, käytännöllinen opas elämäntapojen muuttamiseen. Kyselyjen avulla voi laskea oman biologisen ikänsä ja arvioida sitten tarvittavien toimenpiteiden määrän. Kiva ja helppolukuinen kirja, joka kyllä toistaa itseään jatkuvasti eikä ainakaan mene liian syvälliseksi tai tieteelliseksi. Tosin ideana on elämäntapojen muutos eikä asioiden syvällinen opiskelu. Plussaa konkreettisuus ja selkeys, jos siis käyttää kirjaa oppaana.

Ideana opetella syömään hyvin, käyttää lisäravinteita, opetella liikkumaan säännöllisesti ja elämään stressittä. Kirjassa on ihan kivoja ruokareseptejä, joista osasta kyllä voisin kuvitella, että ihan tavan henkilö ei syty noin alkuunsa. Jopa tämmöiselle viherpiipertäjälle kuulostaa muutamat jutut vähän työläiltä, tai siis ruoka-aineet niin eksoottisilta, että niiden hankkimiselle on pieni kynnys. Toisaalta kirja kyllä houkuttaa hiukan tuohon 10 viikon prosessiin, johon kuuluu siis muutaman viikon detox-vaihe. Näin kesällä olisi aika helppoa (paitsi nuo terassisiiderit, krääh..).

Kirja on tanskalainen, ja suurin osa nettiosoitteista kirjassa on tanskalaisia, mikä ärsytti hiukan (en ole edes tarkastanut, olisiko linkeissä myös lontoonkielisiä sivustoja). Suomentaja on lykännyt osan osoitteista, tuotteista tms. myös suomeksi, mikä on hyvä, mutta outoa, että osa on ja osa ei. Kirja käsittelee ruokavaliota nimenomaan ikääntymisen merkkien estämisen näkökulmasta. Ehkä ihmiseen vetoaa tuo ulkonäkökuvio, näin 30+ ja hiukan sairasta henkilöä kiinnostaa kyllä enemmän terveysnäkökulma.

 

Jill Fullerton-Smith: Totuus ruuasta

Ihanan positiivinen, erittäin hyvin kirjoitettu ja nätisti taitettu teos, joka perustuu BCC:n tuotantoon nimeltä Totuus ruoasta. Idea oli siis testata kokeellisesti joitakin ruokaan liittyviä terveysmyyttejä. Osa myyteistä oli testien mukaan täyttä puppua (esim. detox-kuuri ei tehoa), osa ilmeisesti toimii (valkosipuli on Viagran tehoinen erektiolääke). Viesti kirjassa on kuitenkin se, että syö puhdasta ja käsittelemätöntä ruokaa.  

Kiikutin kirjan jo takaisin kirjastoon, jotta en paljon muuta muista kuin hyvän fiiliksen, joka kirjasta jäi. Suosittelen tätä kaikille ruuasta ja terveydestä kiinnostuneille, jotka haluavat tietää, miten ruoka vaikuttaa elimistöön. Ai niin, sen muistan kirjasta, että kalaa ja parsakaalia kannattaa syödä. Parsakaalia hehkutti myös Hafsteindottir, onneksi nyt on suomalaisen brokkolin sesonki.

 

Paula Heinonen ja Satu Silvo:  Satumaista voimaa arkeen ja Paula Heinonen:  Hiivaongelmat

Luin nämä kirjat keväällä. Osittain samaa sisältöä, mutta erilaisessa paketissa. Satumaista voimaa arkeen on käytännönläheisempi ja helppolukuisempi, tosin kirja on mielestäni vähän kökösti toimitettu. Se toistaa itseään ja kysymys-vastaus-malli tuntui jotenkin teennäiseltä. Kirjassa oli jonkun verran ihan kivan kuuloisia ruokaohjeita.  Jos ei tiedä mistään mittään hyvästä ravinnosta, niin varmaan tämä on ihan hyvän alkupaketti.

Hiivaongelmat-nimi on mielestäni vähän harhaanjohtava: kirjassa käsitellään koko suoliston hyvin- ja pahoinvointia. Teos on osittain vähän vaikealukuinen ja pitkäpiimäinen, sillä se on suunnattu myös terveydenhuollon ammattilaisille. Hyvin Heinonen kuitenkin selvittää, miten suolisto toimii, miten sen hyvinvointi vaikuttaa koko kroppaan ja miten sitä pitää hoitaa. Kirjaa lukiessa tuli pari kertaa vähän pakokauhuinen olo, että suolistoni on varmasti aivan päreinä ja nyt pitäisi varmasti alkaa ponnistelemaan. No, ponnistelin sen verran, että kopion kirjan reseptit talteen, ostin taateleita ja luomuseesamsiemeniä ja olen muutamia kokeillutkin. Tuorepuuro: pahaa. Pirtelöt: hyvää.

Ruokavalion idea on just jetsulleen sama kuin tanskalaisessa kirjassa, Totuus ruuasta tai antoksidanttihoidossa. Syö tuoretta, monipuolista ruokaa, puputa paljon kasviksia, syö luomua ja hyvää rasvaa, ei sokeria, ei lisäaineita jne. Kyllä te tiijätte.

Haluan jakaa nämä tänään Hesarista bongaamani jutut:

"--- Elämässä pätee yleensä sääntö, että niin kauan kun toimitaan laillisesti, toiminta voidaan pitää myös avoimena"
Näin sanoi filosofi Marja-Riitta ollila, sivu A4, artikkeli Filosofit: vaalirahoituksen salaaminen korruptiota moraalisesta näkökulmasta.

"-- järjenkäytön ja sivistyksen sijaan voimakkain yhteiskuntaa ohjaava voima on tätä nykyä pelko"
"Tehopeloteltu ihminen ei muista, että talouden lisäksi maailmassa joskus oli muitakin arvoja".
"Pahin pelko on joutuminen yhteisön ulkopuolelle".
"Pelko on primitiivinen voima, sivistys kulttuurinen. Pelon kukistamiseen ei auta mikään muu kuin sivistys: suhteellisuudentaju, ymmärrys ja hyvä tahto".
Johanna Korhosen kolumni C1, Pelko pääsi niskan päälle

Ja arvaas mitä mulle tulee mieleen?  Työni.

Ilahduin kovasti tuosta Korhosen kolumnin aiheesta: olen täsmälleen samaa mieltä, että meitä ohjaa pelko ihan noin yleisestikin aika paljon. Uskon, että työnantajani gestapohenkisen edustajan mielipuolista käytöstäkin ohjaa nimenomaan pelko: epäonnistumisesta, kontrollinkadottamisesta, kuolemasta. Miten muuten noin yleisesti ihan fiksu nainen käyttäytyisi niin ala-arvoisesti, alistaisi kontrolliinsa ihan kaiken (luomalla tehokkaan pelonkulttuurin) ja kohtelisi ihmisiä vain tuotantovälineinä? Pelko on primitiivistä..

Mietin kovasti tuota avoimuutta.  Työpaikallani oli suuren suuri ongelma, kun mulla oli siellä kollega ystävänä. Työnantaja jopa ilmaisi huolensa siitä, että voin puhua työasioista jollekin talossa, siis kommunikaatio olisi avointa eri suuntiin. Kyse ei ollut, että vuotaisin luottamuksellisia asioista vaan että kertoisin miten kusipäisesti mua kohdellaan.

Mitä pelättävää jakamisessa on, jos toiminta on laillista ja moraalista? Kysyn vaan.

Typerää kyllä, valehtelin ettemme koskaan puhu työasioista (sillä pelkäsin kostoa). Päinvastoin: meitä yhdistää nimenomaan se työ ja sen suunnaton paskuus. Kollega on päässyt jo eteenpäin ja uudelle upealle uralle, mutta edelleen voimme juuttua tuntikausiksi jauhamaan pomomme kusipäisyyttä. Keskusteluterapiaa tarvitaan edelleen puolin ja toisin

Yks oma ajatus tähän samaan konkurssiin.

Ihmetyttää kovasti, että miten lojaaleja ja korrekteja entiset työntekijät ovat kusipäiselle työnantajalle. Sekä itse lähteneet että poispotkitut eivät ole ilmaisseet mitenkään sisimpiä tuntojaan, vaikka työhyvinvointi on monella todella surkea (sen takiahan ne lähtee tai pistetään lähtemään). Lisäksi vaihtuvuus on hurja, ovella voisi olla pyöröovi trafiikkia ohjaamaan. Luulisi, että osalla lähtijöistä edes olisi jotain sanottavaa. (Ai niin mutta se pelko.. äh)

Työnantaja sitä vastoin mustamaalaa sumeilematta kaikkia entisiä työntekijöitä vaikkapa yhden onnettoman pikkuriikkisen vuosia sitten tehdyn virheen tai jonkun persoonallisuuden piirteen takia. Myös niille työntekijöille muistetaan kertoa entisten duunareiden kamaluutta ja alempiarvoisuutta, jotka eivät ole päässeet itse kokemaan. Samaan tapaan mollataan entiset johtajat ja firman omistajat, joita kaikki eivät tunne henkilökohtaisesti. Tyylikästä ja aikuista, eiks joo?

Juu ei mulla muuta. Lomaa vielä 1,5 viikkoa jäljellä. Täältä tähän.

Edit. 13.41. Pahoittelu runsaasta kusipää-sanan käytöstä. Se on näköjään ainoa mieleeni tuleva korrehtihko sana, joka kuvaa napakasti työnantajaani.

 

Kävin Mymskällä (siili) ja tupsahdin Hesarin eläintestiin. Kone lausui näin:
Kuten kunnon (huuhaa)horoskooppeihin ja testeihini kuuluu, löydän itseni tästä täysin.

Riemastuin tänään päivällä niin paljon Oharin päivityksestä, että ihan teki heti mieli tulla tänne julistamaan tätä iloa. Fanistelen täällä etäällä ihan hulluna tuota oivaa kirjoittajakuomaa nääs.

Mutta olipas tässä päivässä muutakin mukavaa. Sain tänään johonkin jamaan (no, kehnohkoon, mutta kuitenkin) ja eteenpäin lähetettyä päättötyöni yhden osan. Oi autuasta.

Nyt pidän loppuviikon taukoa ja ensi viikolla – viimeisellä lomaviikolla – on oikein oivallista jatkaa pusertamista. Kyllä se siitä jossain vaiheessa ehkä jopa saattaa valmistuakin.  Ja hups, siinä samassa rytäkässä miekin.

Jotta päivä olisi vallan täydellinen niin juhlin päättötyöpuserruksen deadlinen saavuttamista ripeällä lenkillä. Lähtemiseni vain venähti niin, että meinasi tulla kiire ehtiä takasin Beckiä (no oikeesti Mikael Persbrandtia katsomaan, köh köh..). Yllätin siis itseni ja samalla varmaan noin kaikki minut livenä tuntevat ja ryhdyin hölkälle saadakseni tehokkaan lenkin nopeasti. Yllätyksen määrän ehkä ymmärtää, sillä yleensä kuljen kävelykeppiin nojaten.

Lenkki oli oikein sopiva ja tuntui hyvältä, ehdin jopa kotiin sopivasti Beckille (eiku siis.. no aivan). Saatan äityä toistekin moiseen hölköttelyyn.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Tästä päivästä tuli täydellisin ikinä, kun sain nauttia Susannan sanataiteesta oikein pitkällä kaavalla. Vai mitä mieltä olette tästä tyhjentävästä selvityksestä maailmankaikkeuden tilasta , eikö ole muka klassikkoainesta jo syntyessään? Ota ja nauti, ei voi muuta sanoa.

Edit 31.7. 13.01: Kuin noi otsikot on niin kauhean siniset yhtäkkiä? Ainakin mulle näkyy vähän joka puoella sinistä täällä. Murh, yök, miten sen saa pois?

Oho. Tuli pieni blogitauko.

Joku kumma tulppa iski, mistä lie johtunut. Monesti teki mieli raapustaa jotain, mutta en vaan saanut kynää käteeni.  Sama tulppa levisi sitten häiritsemään päättötyötäni, mutta sain sen viime viikolla räjäytettyä pois ja näköjään vaikutukset ulottuvat yllättävän kauas. Todella mukavaa.

Kerronpa tässä sen kikan, jos joku joskus vaikka joutuu kirjoitustulppailmiön uhriksi. Vinkki on alun perin Julia Cameronilta, joka kutsuu tätä aamusivuiksi. Idea on siis kirjoittaa aamuisin kolme sivua puhdasta tajunnanvirtaa, tyhjentää mieli kaikesta miettimättä sen enempää.

Sain vinkin kirjoittaa kolme kertaa 10 minuuttia kerrallaan, joka sopii mulle paremmin. Kirjoitan epäortodoksisesti koneella, se kun on niin paljon miellyttävämpää ja nopeampaa kuin käsin rustailu. Olen tainnut kirjoittaa näitä ns. aamusivuja viime keskiviikosta lähtien (enkä todellakaan aamulla), ja niin hullulta kun se saattaa kuulostaakin, homma on auttanut kovasti. Sen lisäksi että on todella puhdistavaa kirjoittaa ihan diipadaapaa ilman mitään muoto- tai laatuvaatimuksia niin sain jonkun otteen päättötyöstäni ja sain heti tehtyä sitä ihan eri meiningillä kuin kertaakaan koko kesänä. Mikä helpotus.

Hiukan harmittaa etten pyytänyt apua tähän vaivaan jo aikaisemmin, olisin varmasti saanut vinkin samasta lähteestä, sillä nyt yksi iso deadline on jo ensi viikolla ja homma on vielä aika levällään. Tosin parempi tämäkin kun ei mitään, muuten oisin varmasti kuallut stressiin. Nyt vaan melkein.

Ai niin, ehkä se homma etenisi vieläkin paremmin, jos ihan vaikka ryhtyisin kirjoittamaan sitä enkä vaan kirjoita siitä.