Mutta siis muisteleloita varhaislapsuudesta, kun en näes muista omaa syntymääni. Vajaa kolme vuotta nuoremman veljen syntymän muistan. Tai sen, kun kävimme isän kanssa sairaalassa moikkaamassa vauvaa ja äitiä. En kyllä tajunnut tietysti mistä on kyse, muistan vain, että tapahtui jotain tosi jännää ja oli kummallista, kun äiti ei ollut kotona. Sairaalassa oli jännittävää ja omituinen tunnelma.
Muistan vielä muitakin varhaisempia asioita. Parivuotiaana, ennen veljeni syntymää, olin päivähoidossa samassa talossa ja kerroksessa kuin asuntomme. Jostain syystä aamuisin halusin (ainakin joskus) kirmata hoitopaikkaan mahdollisimman varhain. Muistan joskus karanneeni rappukäytävään ennen kuin olin edes pukenut kunnolla, liekö isä lähtenyt töihin aikaisin ja pääsin livahtamaan ovenraosta.
Kipitin joka tapauksessa rappukäytävän läpi ja ryntäsin tyytyväisenä hoitopaikan keittiöön hoitotädin ällistykseksi. Vaadin saada aamukahvia aikuisten tapaan, ja sainkin, runsaalla maidolla tietty. Siinä sitten istuin polleana yhdessä hoitotädin kanssa pirttipöydän ääressä juomassa kahviani. Radiossa soi Mikko Alatalon Mä maalaispoika oon, joka kruunasi aamunautinnon.
Olen muuten aina sympannut pirttipöydistä (vaikka en sellasita itselleni haluakaan). Mikko Alataloakaan en osaa inhota ihan niin paljon, kun oikeasti tekee mieli (enkä todellakaan halua sellaista itselleni). Sittemmin olen juonut kahvia muutaman vuoden on-off-sykleissä kaksivuotiaasta lähtien. Nyt on on-vaihe päällä.
Ai niin, muistan myös yhden tapahtuman ajalta ennen veljeä. Äiti paistoi silakoita ja minä ja isä olimme pöydän ääressä niitä syömässä. Istuin isän sylissä ja vetelin silakoita kokonaisina suusta alas, tyyliin ruotoineen ja päineen.. Jostain syystä en sitten pitänytkään silakoista myöhemmin lapsena, nyt ne ovat herkkua (vaikken koskaan valmistakaan niitä itse).
Ollos haastetut kaikki, jotka eivät muista omaa syntymäänsä.
Kommentit