Haluan jakaa nämä tänään Hesarista bongaamani jutut:

"--- Elämässä pätee yleensä sääntö, että niin kauan kun toimitaan laillisesti, toiminta voidaan pitää myös avoimena"
Näin sanoi filosofi Marja-Riitta ollila, sivu A4, artikkeli Filosofit: vaalirahoituksen salaaminen korruptiota moraalisesta näkökulmasta.

"-- järjenkäytön ja sivistyksen sijaan voimakkain yhteiskuntaa ohjaava voima on tätä nykyä pelko"
"Tehopeloteltu ihminen ei muista, että talouden lisäksi maailmassa joskus oli muitakin arvoja".
"Pahin pelko on joutuminen yhteisön ulkopuolelle".
"Pelko on primitiivinen voima, sivistys kulttuurinen. Pelon kukistamiseen ei auta mikään muu kuin sivistys: suhteellisuudentaju, ymmärrys ja hyvä tahto".
Johanna Korhosen kolumni C1, Pelko pääsi niskan päälle

Ja arvaas mitä mulle tulee mieleen?  Työni.

Ilahduin kovasti tuosta Korhosen kolumnin aiheesta: olen täsmälleen samaa mieltä, että meitä ohjaa pelko ihan noin yleisestikin aika paljon. Uskon, että työnantajani gestapohenkisen edustajan mielipuolista käytöstäkin ohjaa nimenomaan pelko: epäonnistumisesta, kontrollinkadottamisesta, kuolemasta. Miten muuten noin yleisesti ihan fiksu nainen käyttäytyisi niin ala-arvoisesti, alistaisi kontrolliinsa ihan kaiken (luomalla tehokkaan pelonkulttuurin) ja kohtelisi ihmisiä vain tuotantovälineinä? Pelko on primitiivistä..

Mietin kovasti tuota avoimuutta.  Työpaikallani oli suuren suuri ongelma, kun mulla oli siellä kollega ystävänä. Työnantaja jopa ilmaisi huolensa siitä, että voin puhua työasioista jollekin talossa, siis kommunikaatio olisi avointa eri suuntiin. Kyse ei ollut, että vuotaisin luottamuksellisia asioista vaan että kertoisin miten kusipäisesti mua kohdellaan.

Mitä pelättävää jakamisessa on, jos toiminta on laillista ja moraalista? Kysyn vaan.

Typerää kyllä, valehtelin ettemme koskaan puhu työasioista (sillä pelkäsin kostoa). Päinvastoin: meitä yhdistää nimenomaan se työ ja sen suunnaton paskuus. Kollega on päässyt jo eteenpäin ja uudelle upealle uralle, mutta edelleen voimme juuttua tuntikausiksi jauhamaan pomomme kusipäisyyttä. Keskusteluterapiaa tarvitaan edelleen puolin ja toisin

Yks oma ajatus tähän samaan konkurssiin.

Ihmetyttää kovasti, että miten lojaaleja ja korrekteja entiset työntekijät ovat kusipäiselle työnantajalle. Sekä itse lähteneet että poispotkitut eivät ole ilmaisseet mitenkään sisimpiä tuntojaan, vaikka työhyvinvointi on monella todella surkea (sen takiahan ne lähtee tai pistetään lähtemään). Lisäksi vaihtuvuus on hurja, ovella voisi olla pyöröovi trafiikkia ohjaamaan. Luulisi, että osalla lähtijöistä edes olisi jotain sanottavaa. (Ai niin mutta se pelko.. äh)

Työnantaja sitä vastoin mustamaalaa sumeilematta kaikkia entisiä työntekijöitä vaikkapa yhden onnettoman pikkuriikkisen vuosia sitten tehdyn virheen tai jonkun persoonallisuuden piirteen takia. Myös niille työntekijöille muistetaan kertoa entisten duunareiden kamaluutta ja alempiarvoisuutta, jotka eivät ole päässeet itse kokemaan. Samaan tapaan mollataan entiset johtajat ja firman omistajat, joita kaikki eivät tunne henkilökohtaisesti. Tyylikästä ja aikuista, eiks joo?

Juu ei mulla muuta. Lomaa vielä 1,5 viikkoa jäljellä. Täältä tähän.

Edit. 13.41. Pahoittelu runsaasta kusipää-sanan käytöstä. Se on näköjään ainoa mieleeni tuleva korrehtihko sana, joka kuvaa napakasti työnantajaani.