Riemastuin tänään päivällä niin paljon Oharin päivityksestä, että ihan teki heti mieli tulla tänne julistamaan tätä iloa. Fanistelen täällä etäällä ihan hulluna tuota oivaa kirjoittajakuomaa nääs.
Mutta olipas tässä päivässä muutakin mukavaa. Sain tänään johonkin jamaan (no, kehnohkoon, mutta kuitenkin) ja eteenpäin lähetettyä päättötyöni yhden osan. Oi autuasta.
Nyt pidän loppuviikon taukoa ja ensi viikolla – viimeisellä lomaviikolla – on oikein oivallista jatkaa pusertamista. Kyllä se siitä jossain vaiheessa ehkä jopa saattaa valmistuakin. Ja hups, siinä samassa rytäkässä miekin.
Jotta päivä olisi vallan täydellinen niin juhlin päättötyöpuserruksen deadlinen saavuttamista ripeällä lenkillä. Lähtemiseni vain venähti niin, että meinasi tulla kiire ehtiä takasin Beckiä (no oikeesti Mikael Persbrandtia katsomaan, köh köh..). Yllätin siis itseni ja samalla varmaan noin kaikki minut livenä tuntevat ja ryhdyin hölkälle saadakseni tehokkaan lenkin nopeasti. Yllätyksen määrän ehkä ymmärtää, sillä yleensä kuljen kävelykeppiin nojaten.
Lenkki oli oikein sopiva ja tuntui hyvältä, ehdin jopa kotiin sopivasti Beckille (eiku siis.. no aivan). Saatan äityä toistekin moiseen hölköttelyyn.
Mutta ei siinä vielä kaikki.
Tästä päivästä tuli täydellisin ikinä, kun sain nauttia Susannan sanataiteesta oikein pitkällä kaavalla. Vai mitä mieltä olette tästä tyhjentävästä selvityksestä maailmankaikkeuden tilasta , eikö ole muka klassikkoainesta jo syntyessään? Ota ja nauti, ei voi muuta sanoa.
Kommentit