Kiitos Kata, kiitos Sun äitis.

Olin jo vallan jättämässä tämän noin vuoden ajatuksissani olleen blogauksen aloittamisen, kunnes kirjoituksenne täräyttivät perspektiivini raiteilleen. Katan vakiintumishätäilyt kuulostivat kovin tutuilta ja lohduttivat tätä suorituspaineissa rimpuilevaa tätiä.

Sun äitis sai aikaan sen varsinaisen iskun tajuntaan: tämähän on kirjoitettua puhetta. Juuri näin. Ei paineita hiotusta kirjallisesta ilmaisusta tai mietitystä sisällöstä - enhän huolittele puhettanikaan, saati harrasta miettimistä liiaksi. Hanat auki vaan.

Kirjoittaminen on kivaa, mutta puhuminen on vielä kivempaa. Kaikkein kivointa on kaikenlainen vuorovaikutus. Verkkosellaisesta mulla ei ole kokemusta, paitsi siis ahkerana tarkkailijana sekä laiskana ja ujona kommentoijana. Nyt päätin rohkeasti työntää nokkaani mukaan bileisiin ja viedä tarjolle suklaakakkua siihen boolikulhon ja Camparin tykö näin avajaispäivän kunniaksi. Ja puhua mitä mieleen tulee.