Vieraat laulut eivät paljon sykähdytä tätä musiikista kovin vähäisen ymmärtävää tätiä. Tutut joululaulut sykähdyttävät sitten hitusen liikaakin.
Ensimmäisenä ohjelmassa oli Hoosianna yhteislauluna. Suun aukominen jäi väliin ensimmäisen säkeistön puolivälissä, kun kyynelkanavat päättivät avautua omatoimisesti. Olin osannut varautua ilmiöön ja varannut nessuja kädenulottuville. Seuralaista en ollut muistanut varoittaa väistämättömästä vedenvuodatuksesta.
Nuo perinteiset joululaulut tuovat kuin napista painamalla lapsuuden joulujen mukavat muistot pintaan ja laukaisevat kyynelten holtittoman virran poskille. Muistoihin kuului olennaisesti jo kahdeksan vuotta sitten edesmennyt ukki, joka soitti rahisevalta mankalla c-kaseteilta kauneimpia joululauluja ja herkistyi huolellisesti kerran joka kerta. Liekö sitten peritty ominaisuus tämä kyynelkanavien herkkävuotoisuus.
Alkukonsertti meni sujuvasti ukkia ja lapsuuden jouluja muistelessa ja nessuilla *nyyhk* poskia *niisks* pyyhkiessä.
Toinen yhteislaulu konsertin puolessa välissä, Jouluyö, juhlayö, laukaisi kyynelten vuodatuksessa toisen tason. Laulun hentoinen tapailu töni jotain muistohermoa pahemmalla tavalla, joten keskityin kaivamaan lisää puhtaita nessuja *nyyyyyyyhks* ja pitämään itseni *niiiiisk* kasassa *tyyyrsks*.
Konsertin ohjelmisto oli kasattu taiten. Muutaman ulkomaankielisen tuntemattoman kipaleen jälkeen siiryttiin loppuhuipennukseen, jonka avasi klassinen Varpunen jouluyössä, ukkini suosikkijoululaulu.
Nessuilla ei tässä vaiheessa tehnyt enää mitään, joten siirryin järeämpiin aseisiin: keltaisiin, koviin käsipyyhkeisiin. Lopetin myös hengittämisen estääkseni koko kirkonpenkkiä heilumasta itkuntyrskähdyksieni tahdissa. Joulumuistot ja ukki painuivat kiireen vilkkaa taustalle, kun kaikki energiani kului täyteen ääneen vollottamisen estelyssä. Seuralaisen kädet käpertyivät entistä tiukemmin ristiin vartalon edessä.
Teki mieli riisua rillit ja viimeistellä väistämätön panda-look hieromalla silmiä kunnolla. Näkyvyys vesimuurin läpi oli ollut heikohko jo pidemmän aikaa. En ehtinyt toteuttaa tätä hanketta, kun En etsi valtaa, loistoa kajahti – ruotsiksi. Luojan kiitos. Toisella kotimaisella suoritettu klassikkoitkettäjä antoi juuri sopivasti aikaa vetää henkeä ja auttoi säästämään viimeisiä kyynellitroja Sylvian joululauluun ja encoreen.
Keikan jälkeen toinnuin tunnemyrskystä sekunnin sadasosassa ja pompin poreillen morjenstamaan laulavaa ystävääni ja muita tuttuja. Vuolas tulva oli huuhdellut sekä siististi kaiken kahta tuntia aikaisemmin huolella silmiin pakkeloidun väriaineen pois että puhdistanut sisäisesti kaiken ikävän ja jouluahdistuksen. Unohdin jälleen kertoa seuralaiselle, mistä itkussani oli kyse.
Kommentit