Nyt ymmärrän monien blogaajien (ja bloggaajien, noiden vääräuskoisten) ällistelyä lukijamäärän noususta pitkän päivitystauon aikana. Siellähän ne vanhat vuodatukset pötköttävät kaikkien kahlattavina, mutta silti tuntuu hassulta nähdä kaksi uutta tilaaja blogilistalla. Tätä menoa olen parissa viikossa jo kymppikerhossa, wuuhaa! Tervetuloa joka tapauksessa. Nyt tulee irtonaista huttua sieltä ja täältä, etenkin sieltä. Teitä on varoitettu.

Terkkuja Madridista, jonne sitten tietysti lähdin (ystävän perheen tilanne rauhoittui ja samalla mun mieli). Niin, ennen kun ehdit edes kysymään, että millainen sää siellä oli, niin kerron, että hiton kuuma – ja perkuleen kylmä. Luonnollisesti nukuin lasitetulla parvekkeella, jossa oli pikkusen vilpoista öisin, voin tunnustaa.

Tiedätte varmaan, miten muutenkin tuolla Etelä-Euroopassa nuo sisälämmitykset tavataan hoitaa? Aivan, hyvin arvattu. Hiton huonosti. Jossei surkeasti. Suurimman osan aikaa sisällä on kylmempää kuin ulkona, patterit kun ovat päällä vain muutaman tunnin päivässä ja ilmeisesti mitään eristeitä ei käytetä taloissa. Luojan kiitos tuli kunnon villasukat ja muutenkin lämmintä kamaa mukaan.

Mutta ei hätää, ainahan voi mennä lämmittelemään tavarataloihin, putiikkeihin tai vaikka metroon, joiden lämpötilat tuntuivat olevan reippaasti hellerajan yläpuolella. Kun matkaajanne on varustettu muutenkin keskivertoa kehnommalla sisäisellä termostaatilla, voin ihan luottamuksellisesti tunnustaa, että tuskaisia hetkiä piisasi. Välittömästi kahvilaan, kauppaan tai julkiseen kulkuvälineeseen astuessa iski pakonomainen tarve repiä kaikki vaatteet pois päältä. Enkä ollut edes yksin kuumotuksieni kanssa. Moni muukin raahasi perässään talvireleitä jättiruuhkaisissa ostoshässäköissä ja viiletti menemään pelkässä teepaidassa. Ulkona oli nääs samoja lämpötiloja kun täällä Etelä-Suomen suloisessa talvessa.

Niin, joku saattaisi kysyä, että mitä hittoa sitä Madridissa kaupoissa tekee (etenkin kun saaliina on vain yksi teepaita ja yhdet melkein ostetut kengät, joiden traagisen tarinan kerron kohta). Hiton hyvä kysymys. Ruokakauppoja tuli kuitenkin nähtyä. Lopulta oli niin paljon kaikkea syömistuomisia mukana, jotta oli pakko kutsua ystävät istumaan iltaa tapasten parissa. Idea hyvä, ekat bileet yli vuoteen, mutta toteutus ei ihan tyylipuhdas: ruoka loppui kesken (unohdin valmistaa muutaman ruokalajin, voitteko kuvitella? No ehkä ette, kun ette tunne mun keittiökäyttäytymistä. Summataan nyt näin, jos et jo arvaa: täältä ei sapuska lopu kesken. Ikinä. Koskaan. Enkä juuri ikinä unohda mitään tärkeätä. Kuten ruokaa.). Sopiiko, jos vetoan vierailuun Emmaan hyvässä seurassa päivällä, joten illalla on ihan luonnollista olla sitten hajamielisempi?

Mutta näin minä muutakin reissussa. Kävin moikkaamassa kuninkaanlinnaa pihalta, tsekkasin sen vieressä patsastelevan kateraalin, aloitin uuden vuoden ihanassa arabialaisessa kylpylässä, näin upean flamenkoesityksen ja tarkastin muutamien museoiden sijainnin kartasta. Eikö siinä ole jo viikoksi ihan hyvä satsi?

Mutta ne kengät: tämä on siis oikeasti kommentti Miss Pligaan alennusmyyntipostaukseen  jonka kommenttilooda ei huolinut mun vuodatusta raivokkaista yrityksistä huolimatta, murisi vaan jotain spämmistä ranskaksi.

"Shoppailua, aah.. Alkkarit on niin parhautta, kun voi tehdä huippulöytöjä pikkurahalla. Kuten kävi juuri reissulla Madridiin: sattumalta törmäsin juuri sellaisiin siisteihin kävelykenkiin, joita olen jo jonkun aikaa kaipaillutkin. Oli nahkaa, staili meininki, oikean väriset (= mustat tietty) ja jopa oikeata kokoa. Hintakin oli kohdallaan: kokonaista kympin. Huonona puolena mainittakoon, että popot eivät suostuneet menemään jalkaani, ei sitten millään. Koko siis oikea, mutta se nilkansuu (vai mikä se on, mistä räpylä tungetaan kenkään?) turhan ahdas. Eikä mun jalka ole edes mitenkään erityisen vaativan muotoinen, kantapää on itse asiassa aika kapea. Arvaatkaa harmittiko hitusen jättää ne namupalat kauppaan.. "

Jos jaksaisin ajatella jotain, koittasin virkata tuosta kenkästoorista jonkun kehnon analogian omaan elämääni tällä hetkellä, ja valittaisin lisää menetetystä höpökeisariunniudestani, mutta nyt ei pysty. Vingun siitä perusteellisesti joskus myöhemmin. Paljastan sitä vastoin hipihiljaa järjestetyt sisäpiirikemut Töölössä viime perjantaina.